Nopeit autoi ja Komeit miehii!

Toiset ennakkotehtävät palautettu. Hyytävä tuuli puhalsi Hämeentiellä. Muistinkohan nyt varmasti kaikki liitteet?

Tuosta kulmasta oikealle ja siinä olin viime vuonna. "Koulua enää muutama tunti jäljellä, miksi en voisi olla jo vanhempi ja matkaani jatkanut". Sitä niin tahtoi 19-vuotiaana olla jo vauhdilla 23. Nyt tahtoisin olla taasen 17. Mitä ongelmia sitä olikaan - mistä rahat festareille ja huomaakohan toi poika mut jos vähän kallistan näin itseäni ja putoan tuolilta.

No joo, myönnetään. Jälkimmäinen on edelleen läsnä, mutta kolmessa vuodessa tuntuu kuluneen kokonainen vuosituhannen puolikas. On renessanssit ja itsenäistymiset. Nyt eletään kai kilpavarustelun aikaa. Vaimokkeiden kanssa kisataan siitä kuka pyyhkii huolellisimmin ja silittää kauneinten. Jään siis auttamattomasti jälkeen.

Mielessäni on pyörinyt moniakin kysymyksiä liittyen yleisesti ennakkotehtäviin. Miksi niissä aina kysytään syytä valita se ja se ammatti. Eiväthän ne valmistuneetkaan sen paremmin osaa sanoa. Tekisi mieli kirjoittaa, että mä haluan näyttelijäks, koska sit sais komeit miehii ympärille ja jos olis tosi kuuluisa, ni sit vois ostaa vaik jonku tosi nopeen auton.
Niin harvat tietävät, että mitä oikeastaan elämältään tahtovat. Siis perustarpeitten, eli syömisen ja rakkauden lisäksi. Mutta oliko se työn ilo myös perustarve?
Uskoin pitkään, että suurella osalla enemmistöstä on vankka päätös tulevaisuuden suhteen ja nuorempana. Huomaan olleeni väärässä. Ja sitten tulee se kaikista vaikein kysymys! Kumpi on vaikeampaa, myöntää se mitä todella tahtoo, vaiko päättää siitä mitä tahtoo? Vai voiko näitä edes erottaa?

Fisu ja Ella ovat kuunnelleet jo tovin hissimusiikkia. Minä harhailen ajatuksissani. Kallistunko, ja jos kallistun niin mihin suuntaan. Toivottavasti hakemukseni ei eksy tuhannen muun joukkoon. Toivottavasti en kaadu nokilleni tuolilta.