33002, 40003, 00100?

Kiire. Nyt on jumalaton kiire. Me kaikki tiedämme, että pian alkaa se rysäys, jolloin kaikki uudet opiskelijat kehä kolmosen ulkopuolelta alkavat etsiä raivopäissään uutta asuntoa, uudesta kaupungista.
Otetaan mikä vaan, missä ei vessa vuoda 24 tuntia ja tapetit vyöry seiniä pitkin alas.
Taka-Töölö, Kamppi, miksi ei Pikku- Huopalahti?
Niin, miksi ei.

Kaikki olivat aika päättäväisiä sinä elokuisena päivänä kun näemme nykyisen asuntomme ensi kerran. Aika karmeat lattiat, mutta tilava. Minulle ainoa todella outo asia oli matalat katot.

Nyt siitä on vuosi. Useita kuukausi siitä, kun istuimme yhdessä oluella, ja minä en vain saanut päästäni elämäni ensimmäistä sekä kamalinta asunnon näyttöä Kampissa. En käytä kliseitä ajasta, mutta nyt menee lujaa.

Mirja kirjoitti tulevasta. Harva tietää, moni haluaa, usea etsii. Kauan. Ristiriita syntyy siitä, että miksi minun pitäisi asettua jonoon ja nöyrästi nieleskellä sitä, että haluan yhdelle halutuimmista aloista. Ja vaan sen tähden, että moni ei heti saa mitä haluaa. Mitä sitten? Jos on itse jo pariin paikkaan pyrkinyt, saanut kirjeet, jotka alkavat sanoilla ”Hyvä hakija, valitettavasti tämän vuoden opiskelijavalinnoissa valinta ei osunut sinuun..”, niin miksi ei saisi röyhkeästi ajatella ääneen, että minä ansaitsen tämän?
Koska niin tekee moni muukin. Niin ansaitsee moni muukin.

Olisi ihan hyvä valinta lähteä Australiaan poimimaan hedelmiä, mutta miksi tekisi niin jos tietää.

Suomalaisille opetetaan nöyryyttä pienestä pitäen. Se on kuin uskon asia. Hiljainen sopimus.
Se on hyvästä, toisinaan. Olen vain ajatellut, että millä asenteella sitä olisi hyvä olla ennen tuloksia, että pettymys olisi mahdollisimman pieni. Lukemista ja tehtyä työtä en vähättele, vaikka näyttäisin sitten kuinka tyhmältä tahansa kun en pääsekään sisään hitonmoisella lukuarsenaalilla. Tätä ennalta preppaamista ei myöskään helpota läheisten ystävien haku samaan opiskelupaikkaan.

Kaikki kuitenkin uskovat muiden onneen, opitun nöyryytensä kautta. Itse en kyllä tiedä mihin uskoa. Olen aikalailla välitilassa. Tämähän se kaikkein rankin pääsykoe taitaakin olla, tulosten odottaminen.

Tulosten odottaminen, ja mahdollisesti päättäminen opiskelupaikan vastaanotosta. Jyväskylään maksaa reilu 20 euroa, matkassa kestää neljästä viiteen tuntia. Unohdin aika puolustusmaisesti parisuhteeni mahdolliset vaikeudet lukemisen aikana. Nyt se iskee. Tahtoo, tahtoo! Mutta kuinka paljon ja mitä?

Pesimme tänään Ellan kanssa ikkunat. Likavedessä näkyi eletty aika. Nyt on kiire, mutta en tiedä mihin. Ensi vuoden postinumero selviää parin viikon päästä. Sitä ennen on pakko päästä kampaajalle.