Tampere on pyöreä.

Heli muutti. Hän sai kokea monenmoista uutta. Ihmistä, kuppilaa, humppalaa ja tuutoria. Hän ei ollut ihan varma, että oliko tuulen suunta oikea. Mutta ainakin uusi elämä päätti tuulla ja kunnolla. Kylmät väreet, huono ryhti, tykkääkö joku kyttyrää jos hekottelee luennoilla? Niillä on vaan niin outo artikulaatio.

Olen päättänyt päivittää itseäni tähän maailmaan. Olen usein aloittanut kirjoittamaan, mutta sitten iskee päin pläsiä: ”Et hei tyttö, sä oot vaan tyttö ja miten sä voit kuvitella et jengii jaksaa kiinnostaa et onko sulla Helsinki-ikävä vai Tampere-ikävä vai ihan vaan mustan makkaran himo?”.
Niin olen aina lopettanut kesken kaiken. Täällä toimittajakoulussa sitä opitaan kaiketi liian itsekriittiseksi ja tutkailevaksi. Joopajoo.

Mulla on ollut lähinnä sellainen olo, että gimme the camera, bring me the riot, mutta sitten mä muistan, että on pakko kai aina uida vähän sakeamman nesteen läpi ennen kuin pääsee itse äksöniin käsiksi. Eli pienimuotoinen, sanallinen kuvaus opinahjostani. Ensimmäinen vuosi sisältää paljon teoriaa ja yhteisopintoja muiden yhteiskuntatietävien ja toimittajalinjalaisten kanssa. Toinen vuosi, ne TEKEE meistä kameran ystävistä VUODESSA niin osaavia sekä kameran että taiton että graafisen suunnittelun saralla, että voidaan mennä neljän kuukauden työharjoitteluun johonkin lehteen ja sanoa ”Moro, oisko teillä mitään duunin tynkää?”.

Että aika on aika kunnianhimoista. Mutta kyllä mää silti tästä tykkään.

Eilen me olimme suunnistamassa ympyrää. Mulla oli päällä kalastajan releet ja musta silmä. Saimme joukkueellemme kunniamaininnan. Kiitos, Verna, Sussu, Telle, Maria ja Mari. En muista nyt meidän raivokkaita merinimiä. Paitsi omani, olin The Bomb, ja uhosin, että tänään menisin Vostokin jalkapallojoukkueen (Dynamon) riveihin näyttämään Luupille mistä kana pissii ja pallo maaliin vierii. Eli pienoinen murnutus mahassa, mutta nyt ei auta, uhous on tehty ja Dynamon rivit tärisee vasemman laitapakin hytkytyksen voimalla tänään kello 15.00.

Huomenna aamulla rientää Heli kuuntelemaan vanhoja toimittajakettuja, jonka jälkeen hän suuntaa kohti meri-ilmastoa, eli entistä kotikaupunkia. Hän on ajatellut perustavansa kuvablogin, kunhan saa koneensa tehtaalta. Sekä tietysti vastata Maijan haasteeseen. Heli miettii usein ystäviään eri puolella Suomen tai Maailman maata. ”On se rohkeaa porukkaa, mutta täytyy vain uskaltaa”, ajattelee hän ja hörppää kahvista hitusen- raivokas jalkapallon kiilto silmissään. Tämä on pallonmuotoinen päivä ja yksi kummallinen elämä.