"Rock Your Body"

Onko itselleen anteeksiantaminen aina yhtä vaikeaa? Iästä riippumatta.
Minun elämääni n. kuutisen vuotta seurannut valokuvauksen opettaja Timo Väisänen sanoi joskus, että hän koki parikymppisenä kovan ikäkriisin. Silloin sitä ymmärsi, että on mennyttä, jota ei voi muuttaa sekä tulevaa, johon voi vielä pitkän aikaa vaikuttaa.

Kaikkia ystäviäni tuntuu aina tasaisin väliajoin painavan jokin kriisi, koski se sitten rahaa, ihmissuhteita tai tulevaisuutta. Kaikki yhtä. Kaikilla on nyt oikeus olla tolaltaan, mutta usein sitä miettii, että tätäkö tämä nyt sitten tulee olemaan ainakin seuraavat kymmenen vuotta. Armotonta kumppanuuden, hyväksynnän, onnellisuuden, opiskelupaikan, työpaikan, luovuuden, U Name It, etsintää.

Mikä oivallus onkaan, että valinnat joudun kuitenkin tekemään itse. Nyt voisin listata kymmeniä fraaseja, joita olen kuullut viimeisen viiden vuoden aikana koskien nuoruutta sekä elämää. Niistä niin moni pitikin paikkansa, vaikka silloin niissä ja niissä sukujuhlissa olisin halunnut käpertyä kaapin taakse pakoon sukulaissetää tai tätiä. Mutta en tietystikään kiellä ettenkö itse joskus tule tekemään samaa. Viisaana.

Näistä pohdinnoista päätin eilen johtaa pienen kaavion. Olin juuri selvinnyt pahimmasta paniikista, joka koski omien rajojeni opettelemista. Olin juuri näet ollut töissä sekä vielä illalla esiintymässä Oranssilla täysissä kuumetiloissa.
Päädyin seuraavaan:

12-vuotiaana ymmärsin, että minulla on ulkonäkö. Minusta kasvaa vielä nainen. Ei mikään tv:stä tuttu, vaan ihan omanlainan päärynä.
20-vuotiaana sitä on oivaltanut etenkin sen, että minullahan on vielä se tulevaisuus elettävänäni.
Sitten tulee matemaattinen osuus, jota ei pidä kyseinalaistaman. 20-12=8. Ok, sitten 8+8=16. Ok, 20+16=36.
Eli 36-vuotiaana ymmärtää, että on takanaan menneisyys.
8+8+8=24. Ok, 36+24=60.
Eli sitten tulee tältä erää vielä se viimeinen etappi, joka on siis 60-vuotiaana, jolloin sitä syntyy uudestaan. Omien tarkkailuitteni pohjalta. Mutta ei pidä masentua. Kyllä se jana tuostakin pitkälle vielä jatkuu, en vain osannut omalta osaltani sitä vielä kartoittaa.

Huomenna opiskelen vielä hieman lisää itseäni sekä poden kuin viimeistä päivää, sillä sitten on taasen pakko kohdata se tosimaailma ja ylipursuava kompostiämpäri.
Voisimpa tanssia läpi elämän yhtä keveästi kuin justin Timberlake laulaa. Toisinaan, toisinaan taase pidän tästä tietoisuudestani, joka pakottaa minut rehellisyyteen. Ennenpitkään.

Mitä, nauroiko se ääneen?

Heidi Hoo Q-teatterissa oli hyvä, ja Hesarin arvostelija pääsi liian helpolla antaessaan suurimmilta osin negatiivista palautetta. Ja nyt Hesarin kriitikon mukaan on aika rauhallisemmalle sekä lyyrisemmälle teatterille. Suurin piirtein näillä sanoin. Okei, mutta musta on hyvä, että teatteri vaihteeksi oli provosoiva sekä keskustelua herättävä. Ja mitä niistä näyttelijäsuorituksista? Mun mielestä ne kolme naista teki hemmetin hienot roolisuoritukset, olivat ohjaajan valinnat tekstin kaaren suhteen sitten millaiset tahansa. Tässä huomaa ihmisten erilaiset tottumukset mitä tahansa esitystä seuratessa. Osa ei tunnu erottavan ohjaajan/dramaturgin valintoja ja sitten itse niiden todellisten duunareiden, näyttelijöitten työtä annetuissa raameissa.

Ihanaa kokea olevansa oikeutetusti eri mieltä. Tai ainahan omat mielipiteet ovat oikeutettuja. Enemmän niistä tuntuu vaan saavan irti kun ovet paukkuvat ja toistensa vastakkaiset teesit taistelevat avoimesti keskenään.

Itse asiassa luulen toisinaan ihan vain omasta ilostani ottavani nokkiini. Onhan se nyt tylsää pitemmän päälle olla koko ajan samaa mieltä tai iloinen. "Kaikki on vaan ihan kivaa". No ei todellakaan ole. Ja jos satun lukemaan elokuva-arvostelun, josta välittyy sellainen olo, että kriitikko ei ole edes käynyt salin puolella vaan referoi nätisti ja "omin sanoin" pääjuonen, niin oksat pois.

Vai onko musta ihan oikeasti tulossa vainoharhainen? Eihän kaikkea pitäisi aina ottaa niin henkeen ja vereen. Mutta kun otan.
Sisällä kiehuu, päätän sitten hetkittäisesti innostua jääkiekosta ja uudelleen opetella pelin säännöt tai huomata nauravani esitykselle kaikkien muiden seuratessa hiljaa paikoillaan.
Kiehuisivat muutkin, heittäytyisivät enemmän.

Minä olin myyty siitä hetkestä lähtien, kun laitoit teeheni hunajaa ilman että pyysin. Niin, ihastuminen ja kevät tulevat taasen samaan aikaan. Kiehu pata, kiehu!